KAUSTISEN VUODEN YHTYEEKSI SIBA FOLK BIG BAND
Sibelius-Akatemian Folk Big Band, 35-henkinen kansansoitinorkesteri, on valittu Kaustinen Folk Music Festivalin vuoden 2012 yhtyeeksi. Vuonna 2010 perustettu yhtye koostuu kansanmuusikoista, joista jokainen on säveltäjä, sovittaja, multi-instrumentalisti, solisti ja yhtyemuusikko. Soitinarsenaaliin kuuluu muun muassa viuluja, kanteleita, haitareita, kitaroita, puhaltimia ja harmooneja. Laaja soittimisto ja vahva kansanlauluosaaminen luo yhtyeelle ainutlaatuisen ja ennenkuulumattoman soinnin.
Kaustinen 45. kertaa 9.-15.7.2012
Kaustisen kansanmusiikkijuhlien tämän vuoden teemoja ovat Skandinavia, kantele ja Häme. Pelimannimusiikki eri ilmiöineen säilyy näyttävästi juhlien keskiössä. Luvassa on myös laaja kattaus kansantanssia, lauluntekijöitä, kansainvälisyyttä ja erilaisia crossover-irtiottoja. Tavoitteena on ennästysmäärä esiintyjiä alan harrastajista ammattilaisiin, juhlille odotetaan saapuvan n. 300 pelimanniryhmää.
Pohjoista nykysointia tarjoilevat muun muassa Frigg, Hazelius Hedin -duo sekä nyckelharpan kolminkertainen maailmanmestari Magnus Holmström. Lisää kansainvälistä väriä juhlille tuo hervoton The New Rope String Band. Persoonalliset lauluntekijät Tuure Kilpeläinen ja Nikolai Blad antavat esimakua laulaja-lauluntekijä teemakokonaisuuden kirjosta.
Kaustinen Folk Music Festivalin ohjelma julkistetaan 9.3.2012. Juhlien järjestelyistä vastaa Pro Kaustinen ry joka viime vuonna tuotti kansanmusiikkijuhlien ohjelman.
Konsta Jylhä -kilpailun voittajat selville
Valtakunnallisen Konsta Jylhä -kilpailun perinteisen sarjan voitti Emilia Lajunen ja vapaan sarjan Eero Grundström. Voittajat osallistuivat molempiin sarjoihin ja sijoittuivat näissäkin hyvin. Toista kertaa järjestetty Konsta Jylhä -kilpailu käytiin tänä vuonna soolokilpailuna perinteisille pelimannisoittimille. Palkintorahoja oli jaossa kaikkiaan 10 000 euroa. Molempien sarjojen voittajat saivat kukin 2000 euroa. Tuomariston puheenjohtaja, Sibelius-Akatemian professori Hannu Saha näki nimenomaan soolosoiton erinomaisena jatkona kilpailulle.
- Tuomaristo haluaa korostaa, että soolosoitto on kansanmusiikissa olennainen elementti, suorastaan sydän ja ydin. Kilpailun toivotaan vaikuttavan soolosoiton lisääntymiseen koko kansanmusiikkikentässä, sanoi Hannu Saha.
Kilpailu on tarkoitus järjestää seuraavan kerran jälleen yhtyekilpailuna. Ajankohta tarkentuu myöhemmin.
Lopputulokset:
Perinne sarja:
1. Emilia Lajunen (2000 euroa)
2. Eero Grundström (1500 euroa)
3. (jaettu sijoitus 750 euroa) Sampo Korva / Jimmy Träskelin
Vapaa sarja:
1. Eero Grundström (2000 euroa)
2. Päivi Hirvonen (1500 euroa)
3. Emilia Lajunen (1000 euroa)
4. Paula Rantamäki (500 euroa)
Mestaripelimannit 2011
Kaustinen Folk Music Festival nimesi Kaustisella tänään 11.7. kolme uutta
mestaripelimannia ja yhden uuden mestarikansantanssijan.
Mestaripelimannin arvonimen saivat Lasse Peltonen (Ilmajoki),
Erkki Hiekkavirta (Jyväskylä) ja Christine Julin-Häggman (Jepua).
Mestarikansantanssijaksi nimettiin Antti Savilampi (Espoo).
Festivaaliplaketin saivat tänä vuonna Sinikka Wassbor (Kaustinen),
Pekka Huttu-Hiltunen (Kuhmo) ja Päivi Ylönen-Viiri (Helsinki).







Kaustinen Folk Music Festival | 8.-14.7.2013 | www.kaustinen.net | info(at)kaustinen.net