<< Valitse palvelu
Kaustisen näköradio
Kaustisen radio
Kaustisen sää
Yhteystiedot
Palaute
Kaustinen Folk Music Festival
Kaustisen tvKaustisen radioKaustisen sääYhteystiedotPalaute
Yleistä

Kaustisen akustinen taika

 

Yleisöpalautteestamme tiedämme, että Kaustisen juhlien suuri vetovoimatekijä on maankuulu tunnelma, joka muodostuu useasta osasta: Akustinen musisointi ja laulu, puskasoitot ja jamit, yhdessä tekemisen ilo ja läheinen vuorovaikutus esiintyjän ja kuulijan välillä. Tämä palaute mielessä olemme tehneet näkyviä muutoksia kesän järjestelyihin.

 

Ensinnäkin, palautamme Juhlapihan sen alkuperäisen muotoon eli akustiseksi alueeksi, jossa sykkii äänentoistoton musiikki, pelimannitanssit, kahvilatoiminta ja jamit sulassa sovussa toinen toisilleen tilaa antaen. Juhlapihan viereen, nuotiopaikan ympärille valmistuu ”yhteislauluareena” eli Tapiola, jossa voi laulaa sydämensä kyllyydestä.

 

Toiseksi, pidämme Valio Areenan äänentoistottomana aamusta kello 15 asti, jotta voimme toteuttaa siellä vaivattomasti mm. paritanssi- ja kansantanssiopetusta, Leikkiperinne –teemaan kuuluvia, ohjattuja koko perheen tilaisuuksia sekä isompien esiintyjäryhmien akustisia konsertteja. Myös Pelimannitori kokee muodonmuutoksia, jotka parantavat akustisen musisoinnin mahdollisuuksia sielläkin. 

 

Klubi tulee takaisin! Kaustisen Urheilutalossa toimiva Festivaaliklubi opittiin tuntemaan vuosien varrella hyvän fiiliksen ja rennon menon paikkana, jossa yleisö saattoi olla varma kuulevansa klubihenkeen passelia musiikkia virvokkeiden kera ja esiintyjät tiesivät yleisön olevan avoimen kannustavaa. Klubi aukeaa maanantaista lähtien yhdeksän maissa ja viimeiset höyryt päästetään pihalle pikkutunneilla.

 

Festivaaliohjelmassa on esiintyjiä kansanmusiikin, maailmanmusiikin ja maailmankin kaikilta kulmilta. Fadoa Portugalista ja modernia mandinkaa Malista, kaustislaista viuluperinnettä ja Kiinan tuhansia vuosia vanhoja perinteitä, Paratiisin poikien polkkabillyä ja Beatles-sävelmien folkintuoksuisia tulkintoja, Kimmo Pohjosen Moottorisinfoniaa ja Kari Tapion kantria, Motoran karjalaista katrillia ja turkkilaisia tansseja, Itä-Euroopan klezmeriä ja pohjoismaista polskaa – tarjoamme niin monipuolista ohjelmaa kuin Kaustisella pitääkin olla. Vanhaan tapaan kerromme myös, että suurista esiintyjämääristä johtuen muutokset ovat mahdollisia mutta lisäykset aivan varmoja!

 

Tervetuloa kesän värikkäimmille festivaaleille.

 

Jyrki Heiskanen

ohjelmajohtaja

Kaustinen Folk Music Festival

 
 
Pääyhteistyökumppanit