KAUSTISEN VUODEN YHTYEEKSI SIBA FOLK BIG BAND

Sibelius-Akatemian Folk Big Band, 35-henkinen kansansoitinorkesteri, on valittu Kaustinen Folk Music Festivalin vuoden 2012 yhtyeeksi. Vuonna 2010 perustettu yhtye koostuu kansanmuusikoista, joista  jokainen on säveltäjä, sovittaja, multi-instrumentalisti, solisti ja yhtyemuusikko. Soitinarsenaaliin kuuluu muun muassa viuluja, kanteleita, haitareita, kitaroita, puhaltimia ja harmooneja. Laaja soittimisto ja vahva kansanlauluosaaminen luo yhtyeelle ainutlaatuisen ja ennenkuulumattoman soinnin.

Kaustinen 45. kertaa 9.-15.7.2012
Kaustisen kansanmusiikkijuhlien tämän vuoden teemoja ovat Skandinavia, kantele ja Häme. Pelimannimusiikki eri ilmiöineen säilyy näyttävästi juhlien keskiössä. Luvassa on myös laaja kattaus  kansantanssia, lauluntekijöitä, kansainvälisyyttä ja erilaisia  crossover-irtiottoja. Tavoitteena on ennästysmäärä esiintyjiä alan harrastajista ammattilaisiin, juhlille odotetaan saapuvan n. 300 pelimanniryhmää.

Pohjoista nykysointia tarjoilevat muun muassa Frigg, Hazelius Hedin -duo sekä nyckelharpan kolminkertainen maailmanmestari Magnus Holmström. Lisää kansainvälistä väriä juhlille tuo hervoton The New Rope String Band. Persoonalliset lauluntekijät Tuure Kilpeläinen ja Nikolai Blad antavat esimakua laulaja-lauluntekijä teemakokonaisuuden kirjosta.

Kaustinen Folk Music Festivalin ohjelma julkistetaan 9.3.2012. Juhlien järjestelyistä vastaa Pro Kaustinen ry joka viime vuonna tuotti kansanmusiikkijuhlien ohjelman.

AddThis Social Bookmark Button

Facebook

Youtube

Twitter

Spotify soittolista