Todellisia festivaaleja!

27/6/2020

Kuva: Hilkka Rauhala

Muistan, kun sain ensimmäisiä kertoja sähköpostiini viestin, jossa kerrottiin minun vastaanottaneen virtuaalisen postikortin. Hieman hämmentyneenä avasin linkin, jonka takaa löytyi värikäs (liian värikäs?) joulukortti toivotuksineen ja allekirjoituksineen. Uutuudenviehätyksen huumassa klikkailin kortin auki useampaan kertaan ja ihmettelin sitä. Sitten asia unohtui,  virtuaalisia kortteja tuli lisää ja lähettelin niitä tietysti itsekin. Kortti katosi. Tai oliko sitä ensinkään? Sehän ei ollut mikään fyysinen objekti vaan näytti olevan olemassa vain tietokoneella tai verkossa. Oliko koko virtuaalisuus kenties  pelkkää lumetta, siis tavallaan valetta?

 

Sana virtuaalinen on tietenkin alunperin lähtöisin latinasta (myöhäislatinan adjektiivi virtualis ’voimia omaava’) ja kulkenut eri kielten kautta kokien merkitysten ja muotojen evoluutiota matkan varrella (esim. ranskan virtuel, englannin virtual ja ruotsin virtuell). Kotimaisten kielten keskus KOTUS antaa nykyään sanalle kolme merkitystä: 

 

  1. oletettu, periaatteessa mahdollinen.

 

  1. tietokonesimulaation tuottamien aistimusten avulla todentuntuiseksi luotu; tietokonesimulointiin perustuva.

 

  1. tietoverkossa ylläpidettävistä palveluista tms.: sähköinen, verkko-.

 

Tutuimpia suomen kielessä tänään lienevät kaksi jälkimmäistä. Meille tarjotaan niin tuotteita, palveluja, viihdettä, koulutusta kuin työntekoa virtuaalisesti. Voimme nähdä ja kuulla tietokonesimulaation avulla luodun muinaisen Pompeijin elämää ja kulkea kyberavaruudessa VR-lasit päässä. ”Viimeistele lainahakemus allekirjoittamalla se virtuaalisesti, tutustu asuntoon virtuaalisella esittelykierroksella, koe virtuaalinen museokierros, opiskele tehokkaasti virtuaalikurssilla, näin vedät onnistuneen virtuaalikokouksen – kaikki tämä kotisohvalta!”

 

Englannissa, josta useat todellisuutemme käsitteet nykyään tuntuvat kieleemme tunkeutuvan, adjektiivin virtual merkityksistä itselleni tulee ensin mieleen ’tosiasiallinen, varsinainen’ ja ei niinkään  sanakirjan tarjoama ’näennäis-’. Tai ehkä pikemminkin ajattelen adverbin virtually käyttöä, esimerkiksi virtually impossible (’käytännöllisesti katsoen mahdotonta’). 

 

Mielenkiintoisen näkökulman asiaan tuo se, että itse asiassa taustalla kummittelee myös toinen latinan kielen sana: adjektiivi virtualis pohjaa substantiiviin virtus, jonka merkityksiä ovat ’hyve, rohkeus, urhollisuus, miehuus’ (englannin virtue, ranskan vertu). Samaisesta sanasta tulee virtuosus ’hyveellinen, hyvä’ ja sittemmin suomeen taituria merkitsevä virtuoosi.

 

Koronapandemia aiheutti maailmanlaajuisen digiloikan paitsi työelämässä ja kouluissa, myös eri taiteenaloilla. Samalla, kun konsertteja ja tapahtumia peruttiin erilaisten taudin leviämistä estävien rajoitusten ja toimenpiteiden takia, sosiaalinen media alkoi nopeaan tahtiin täyttyä virtuaalisista kuoro-, bändi-, orkesteri- teatteri-, tanssi- ja sirkusesityksistä. 

 

Kun Kaustisella keväällä tehtiin päätös olla pitämättä kesän 2020 festivaaleja, tuntui, että organisaatio veti henkeä, pidätti sitä vain hetken, ja heti seuraavaksi lausuttiin jo ääneen ajatus, että ”jotain kuitenkin järjestetään, virtuaalisesti”. Samaan ovat päätyneet jotkin muutkin kesätapahtumat tarjoten yleisölleen esimerkiksi jonkin koostekonsertin verkossa. 

 

Kaustisen vahvuus on tunnelma, joka syntyy varsinkin yhteisöllisyydestä ja osallisuudesta. Ohjelman keskiössä ovat pelimannit, ja jokainen voi olla mukana soittamassa, tanssimassa ja laulamassa. Miten siis säilyttää tuo Kaustisen kansanmusiikkijuhlien erityispiirre virtuaalitapahtumassa? 

 

Kaustinen Folk Music Festival ei tyydy tuottamaan pelkästään ohjelmaa, jossa artistit esiintyvät ja yleisö katselee ja kuuntelee (toki konserttejakin on mukana). Kuten aina, pelimannit ovat mukana ja esittävät osuutensa tällä kertaa videotallenteina. Osallisuus syntyy myös työpajoissa, joissa pääsee opettelemaan uusia kappaleita ja tyylejä, yhdessä. Ja onhan perheen pienimmätkin huomioitu Lasten Kaustinen -osuudessa. Yhteyttä pidetään ja kokemuksia jaetaan sitten Facebookin My Kaustinen -ryhmässä.

 

VirtuaaliKaustinen ei ole lumetta tai valetta. Olkoon se kaikkea tätä: voimia omaava, hyveellinen, taiturimainen – ja todellinen – kansanmusiikin juhla!

 

Hilkka Rauhala

Markkinointi- ja viestintätoimikunta

 

Lähteet:

 

 

Unescosta lisäkierroksia – Kaustinen on kaikkien festivaali myös jatkossa

13/6/2020

Kuva: Risto Savolainen

Suomi jätti tänä keväänä Unescolle esityksen kaustislaisen viulunsoiton lisäämiseksi ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon – maailmanlaajuisen huomion kohteeksi. Valmistelussa oli vahvasti mukana koko kaustislainen soittaja-, tanssija-, laulaja- ja muu joukko. Lähes kaksivuotisesta prosessista ja kaikenlaisesta asiaan liittyvästä kerrotaan hakemusblogissa. Myös hakemusvideo kannattaa katsoa.

Lyödäänkö siis joulun 2021 alla kaustislaisten pelimannien persuksiin komea Unesco-leima, joka nostaa heidät korokkeelle ihailtaviksi? Tuleeko Kaustisen kansanmusiikkijuhlista kaustislaisen kansanmusiikin juhla, jossa muu on jotenkin vähempiarvoista lisuketta?

Kaustislaiset ovat varmaankin olleet juhlilla jonkinlaisessa erityisasemassa aina, kiitos kotikenttäedun, soittajien määrän, spektaakkelimaisten yhteisnumeroiden, paikkakunnan myyttiseksi kohonneen maineen sekä Konsta Jylhän tapaisten kärkihahmojen. Tapahtuma perustettiin aikanaan kaustislaisen perinteen ympärille ja sen varaan, ja moni kokee sen edelleen festivaalin sydämeksi.

Se, mitä seuraavina vuosina tapahtui, taisi kuitenkin olla yllätys vähän kaikille. Kaustiselle vaelsi soittajaa suunnasta jos toisestakin, sadoittain, tuhansittain, ja on vaeltanut siitä lähtien. Perustamisvaiheessa ajateltiin kyllä suuria, mutta nähtiinköhän, että festivaalista tulisi kansanmusiikkiväen Mekka, jokaiselle yhtä lailla kuuluva pyhiinvaelluskohde?

Juhlilla käy iso joukko vakiintuneita soittaja- ja kuulijaporukoita, joilla on omat reittinsä, rutiininsa ja rituaalinsa. He eivät pyöri kaustislaisten napojen ympärillä vaan ovat kotiutuneet, tehneet festivaalista omannäköisensä, kotikenttänsä siinä kuin paikallisetkin. Kaustislaisilla ei ole monopolia Kaustiseen, kaikkien onneksi.

Ehkä kaustislaiset nauttivat (keskipohjalaiseen tyyliin pääosin salaa) pienestä erityisasemastaan, mutta he taatusti nauttivat myös siitä, miten kaikki muutkin ovat ottaneet festivaalin omakseen. Festivaalin peruunnuttua tältä vuodelta kaustislaiset, muutkin kuin kassakoneenkäyttäjät, ikävöivät vieraitaan vähintään yhtä paljon kuin vieraat Kaustista.

Unesco-leima houkuttelee toivottavasti tulevaisuudessa paljon uusia ihmisiä kiinnostumaan kaustislaisesta perinteestä ja sitä kautta myös festivaalista. Ehkä he tulevat katsomaan ”kuuluisaa” asiaa, joka on laitettu oikein Unescon luetteloon. Mitä tapahtuu, kun he tulevat? 

He toki näkevät kaustislaista musisointia mutta he näkevät myös kaiken muun. Kukaan ei festivaalille tullessaan välty siltä valtavalta luovuuden, musisoinnin ilon ja vuorovaikutuksen kollektiiviselta pyörteeltä, joka tekee juhlista juhlat. Se nostaa kaustislaistenkin soiton vielä enemmän siivilleen kuin jos se soisi yksinään, eikä se katso, mistä kukin soittaja on kotoisin. Ei ole mitään syytä epäillä, ettei näin olisi tulevaisuudessakin.

 

Lauri Oino

tuottaja, Kansanmusiikki-instituutti

 

Kulttuuriala vuotaa vertaa – ja sen kanssa moni muu 

30/5/2020

Koronakriisi veti kulttuurikentältä maton alta, aika lailla yhdessä yössä. Kalenterit tyhjeni ja tulevaisuus on epävarmaa. 

Moni suree, ettei pääse kuoroharjoituksiin tai pelimanniporukan kanssa soittamaan. Moni suree, ettei pääse nautiskelemaan kulttuurista yhdessä muiden kanssa. Yhtäkkiä musiikki ja tanssi tuntuvat tärkeämmiltä kuin koskaan. Olisinpa maaliskuussa tajunnut nauttia, jos olisin tiennyt etten pääse puoleen vuoteen laulamaan muiden kanssa!

Moni on sokkitilassa, kun kaikki tulot on viety. Monen kulttuurialan ammattilaisen tulot ovat ennenkin muodostuneet pienistä sirpaleista, jotka eivät tässä tilanteessa tee byrokratiaa helpoksi – akuuttia apua ei välttämättä ole saatavilla. 

Kesäfestivaalien peruminen oli tietysti tässä tilanteessa odotettu ratkaisu. Silti se pysäytti surun äärelle. Matkustin mielessäni tyhjentyneen Suomen ympäri. Ei ihmismassoja vaeltamassa kohti Olavinlinnaa, Kuhmon keskusta ilman ihmisiä, Kaustisen Festivaalipuisto tyhjänä – ei Villen pipoa, ei tuttuja rakenteita. Ei ihmisiä. Hiljaisuus. 

Kiertäessäni mielessäni Kaustisen keskustan ajattelen kaikkia, jotka kärsivät tilanteesta. Kulttuuriala on räjäytetty koronakriisin takia ilmaan, se elättää suuren joukon ihmisiä suoraan ja sen vaikutukset kohdistuvat todella moneen.

Ääni- ja valoteknikot, lavamanagerit, hiljaista on – kaikki maailman striimaukset eivät auta tätä sektoria selviytymään. Ruoka- ja käsityömyyjät, jotka kiertävät koko kesän eri festivaaleilla. Yleensä jo vuosi etukäteen varatut majoituspaikat tyhjinä. 

Festivaali on kuin magneetti, joka vetää ihmisiä luokseen. Festivaalin avulla moni pienikin paikkakunta saa itselleen sesongin, jonka aikana tulot moninkertaistuvat verrattuna normaalitilaan. Lähteekö kukaan tänä kesänä edes ajamaan toiselle puolelle Suomea, pärjäävätkö suosikkitaukopaikat maanteiden varsilla? 

Kulttuuri on arvokasta, todella monessa mielessä. Monelle se tuo elannon, suoraan tai epäsuoraan, ja lähes kaikkia se auttaa eteenpäin, lohduttaa, koskettaa. Ensimmäisinä koronaviikkoina katsoin päivittäin netistä oopperaa; se ravisti tunnetilaa ja herkisti usein itkemään. Käsi sydämelle, jaksaisitko edes yhden päivän eristyksissä kotona ilman musiikkia, tanssia, elokuvaa, hyvää kirjaa? 

Tänä kesänä kalenteri ammottaa tyhjänä ilman mitään suunnitelmia. Odotan sitä hetkeä, kun saa tavata ihmisiä kasvotusten, kun Villen pipo on taas pystyssä ja musiikkia kuuluu joka puolella, kun saa nauttia yhdessä, musisoida ja tanssia, koskea taas muihin ihmisiin. 

 

Tove Djupsjöbacka

freelance-toimittaja ja kulttuurialan sekatyöläinen, uskollinen Kaustisen kansanmusiikkijuhlien kävijä ja entinen tiedotuspäällikkö

Kuvat: Tove Djupsjöbackan kotialbumi.

 

Kaukana kavala maailma – toivottavasti taas ensi kesänä!

16/5/2020

Ilmoitus Kaustisen festivaalien peruuntumisesta iski kasvoille kuin metrinen halko. Iski, vaikka siihen oli vähän jo henkisesti valmistautunut, mutta ihmismielessä kytee aina toivo – tuo elämää kannatteleva vahva voima. 

Kummallinen koronakevät murskasi tämän toivon. 

Olemme reippaan kahden viikon ajan saaneet tehdä luopumis- ja surutyötä kesän onnellisimpien päivien suhteen. Henkilökohtaisesti olen surrut muun muassa pystyttämättä jäävää jättitelttaa, jonka suojissa useampi festivaali- ja yhtyetoveri on viime kesät huilannut ja jonka katoksen alla olemme yhdessä tuttujen ja tuntemattomien festivaalivieraiden kanssa ammentaneet elämän kuplivaa iloa syksyn ja talven varalle. 

Emme pääse kokemaan juhlien upeaa ja monipuolista ohjelmistoa. Soittamatta jäävät niin suunnitellut soitot kuin iltanuotion parhaimmat jamit juuri ennen kuin aurinko kutittelee ohimoilla. Festivaaliviikon aikana ovat kenkien tilalle aina ilmaantuneet uskomattomat taikatossut, joiden avulla ovat onnistuneet puskapolskat ja yökatrilli kevyesti kuin kesäöinen tuulenhenkäys. 

Vuonna 2020 minä en tanssi. 

Mikä tässä kaikessa sitten on niin ihmeellistä, että vuosi toisensa jälkeen sitä merkkaa seuraavan vuoden Kaustisen jo kalenteriinsa, eikä asiassa ole neuvotteluvaraa? Miksi tämä on ainut kesätapahtuma, jonka peruuntumista aidosti suren?

Kultainen sääntö kehottaa meitä kohtelemaan muita samoin kuin haluaisimme itseämme kohdeltavan. Tarkastelee maailmaa sitten nykyhetkessä tai menneessä, ymmärtää ilman suuria älyllisiä ponnistuksia, ettei tuo jalo ja ylevä aate ole kovinkaan hyvin toteutunut.

Paitsi Kaustisen festivaaleilla.

Juhlien luonteeseen ei kuulu kävijän määrittäminen hänen taustansa mukaan. Festivaaleilla eivät merkitse oppiarvo, lompakon sisältö, ulkonäkö tai aatteelliset näkemykset. 

Viikon tärkein anti on musiikin ja tanssin ilosanoman kylväminen. Tähän sisältyy tasa-arvo, rauha, rakkaus ja hyvä tahto. 

Tutkitusti saamme iloa enemmän asioista, joiden eteen olemme joutuneet näkemään vaivaa. 

Kansanmusiikkijuhlat kannustaa hankkimaan uusia tai kehittämään jo olemassa olevia taitoja, esimerkiksi useiden viikon aikana järjestettävien työpajojen avulla. Festivaalien ajan on mahdollista imeä itseensä valtava määrä perinteitä ja taitoja, joita ei arkipäivässä helposti kohtaa. Juhlilla eri sukupolvien laaja kirjo rikastuttaa toinen toistaan. 

Onnistuakseen festivaalin on oltava laajasti yleisön tavoitettavissa. Kaustisen festivaalit ovat sitä. 

Ohjelman monipuolisuus on yksi osa tapahtuman vetovoimaisuutta. Perinteisen kansanmusiikin rakastajat viihtyvät kuten myös modernimpaa ja kokeellisempaa otetta arvostavat festivaalivieraat. Perheen pienimmille on oma laaja ohjelmistonsa, ja ympäristö on suotuisa lasten turvalliseen temmellykseen.

Kaustinen Folk Music Festival on ihmisen elämässä heinäkuinen viikko, jonka aikana halataan vanhoja festivaalituttuja ja tavataan uusia. Sydämeni laulun sanoin silloin ”kaukana on kavala maailma”.

Haluankin lähettää virtuaalihalaukset jokaiselle festivaalien kävijälle – tutuille ja niille, joiden kanssa tiemme eivät ole vielä kohdanneet. 

Sinulle, joka olit ajatellut kokea tänä kesänä ensimmäiset festivaalisi, toivon kestävyyttä odottaa. Kesä 2021 tulee varmasti ja sen myötä kesän onnellisimmat päivät.

Tiina-Kaisa Aro-Heinilä

Festivaalien kävijä vuodesta 1998, huilisti, pelimanni & kulttuuritäti

Kuvat kirjoittajan kotialbumista.

 

Kaustisen henki on ja pysyy

30/4/2020

Yllättävät asiat saattavat saada elämää suuremmat mittasuhteet, varsinkin poikkeusolosuhteissa ja koska ne ovat rakkaita, tärkeitä ja kuuluvat olennaisena osana maailmankuvaasi ja ihan arkipäiväiseen elämääsi niin kokonaisvaltaisesti, vaikuttaen niin monella tasolla. Valmistuitpa tulevaan ja todennäköiseen miten pitkään ja miten hyvin tahansa, asian konkretisoituminen on oma hetkensä. Ja se tuntuu. 

Ai niin, puhun nyt festivaalista. Tarkemmin sanottuna omista, henkilökohtaisista ja päällimmäisistä tuntemuksistani liittyen tapahtuman peruuntumiseen tulevana kesänä.

Tapahtuman siirtymisellä vuodella eteenpäin on valtavat vaikutukset. Aluetaloudellisista vaikutuksista on vielä mahdotonta sanoa. Kaikki ymmärrämme, että vaikutus ei ole pieni eikä merkityksetön. 

Päällimmäisenä on kuitenkin mielessä tapahtuneen henkinen vaikutus. Tuleva kesä ilman juhlia koskettaa niin monia, niin monella tasolla. Tulevaa kesää ilman sen kohokohtaa on juuri nyt lähes mahdotonta käsittää. 

Mielessä ovat olleet juhlaamme tekevät ihmiset. Näitä juhlia tehdään ympäri vuoden ja useampaa vuotta rinnakkain eteenpäin. Juhlaa ei valmistella vain Kaustisella, henkilöstön ja organisaatiomme laajan, talkoilla työtä tekevän luottamushenkilöstön voimalla. Valtava voimavara on ympäri Suomen levittäytyvä Kaustisen ystävien verkosto, joka myös tekee monenlaista talkootyötä yhteisen juhlamme eteen, myös vuoden ympäri. 

Nyt saattaa tuntua, että jo tehty työ on ollut turhaa ja valuu hiekkana sormien lävitse. Valtava pettymys on erityisesti se, että kesän 2020 ohjelma jää suunnitellussa muodossa toteutumatta. Se olisi ollut upea ja kokemisen arvoinen. Mikään työ ei kuitenkaan ole turhaa, vaan vie meitä omalla tavallaan eteenpäin.

Kaustisen henki on ja pysyy. Ainutlaatuinen, elävä perintömme kantaa eteenpäin ja tuo lohtua tähän hyvin poikkeukselliseen aikaan. Näinä viikkoina olen usein ajatellut tämän jo vuosikymmeniä järjestetyn juhlan eteen työtä tehneitä ihmisiä. Vaikeita aikoja mahtuu juhlien järjestämisen historiaa useita, ja juhlien jatkumo on vaatinut uskomattomia ponnisteluja ja uhrauksiakin hyvin monelta. Se velvoittaa jatkamaan työtä, kohottamaan leuan rinnasta ja kohdistamaan katseen tulevaan.

Yhdessä jatkamme työtä pienen kylän suuren juhlan eteen, ja vaikka matka on nyt pidempi, kesän onnellisimmat päivä tulevat taas. ”Lahjasta laulun, soinnista soiton, aineen ja hengen voimien voiton.” Wiljami Niittykoski, 1981.

Kiitos kaikille lukemattomista viesteistä ja yhteydenotoista, kaikesta saamastamme tuesta ja kannustuksesta.

#kaustinen #kfmf2021

 

Ira Korkala

puheenjohtaja

Pro Kaustinen ry

 

Minun Kaustinen -Facebook-ryhmästä nostalgiaa ja hyvää mieltä

24/4/2020

Myös Katja Lampinen on laittanut facebookryhmään kuvamuistojaan. Tässä kuvassa Jämsänkosken pikkupelimannit reenaavat Kaustisen Matin talon pihalla v. 1981 johtajanaan Väinö Kärkkäinen. Katja on käynyt festareilla noista ajoista lähtien joka kesä. Viime vuosina hän soitti paljon mestaripelimanni Heikki Lahden kanssa.

Koronakevät on inspiroinut ihmisiä keksimään uusia yhteisöllisyyden muotoja parvekebileistä ja ikkunoista kurkkivista nalleista mitä moninaisimpiin virtuaalitempauksiin. Minun Kaustinen – My Kaustinen – Mitt Kaustinen -ryhmä Facebookissa on kerännyt lyhyessä ajassa yli 2500 jäsentä. Sivulle kertyy Kaustisen-kävijöiden tarinoita, kuvia ja videoita, mikä on tavattoman nostalgista ja viihdyttävää. Festivaaliväki vuosien varrelta löytää ryhmästä toisiaan ja kyselee ja kertoo kuulumisiaan. Muusikot muistelevat keikkojaan ja puskasoittojaan. Esimerkiksi kansanmusiikkiyhtye Hilavitkutin muisteli kuvan kanssa kahdeksaa päivää ja yötä Kaustisella vuonna 1996. ”Vieläkin hikoiluttaa”, kertoi kuvateksti.

Anneli kysyi, kuinka moni on löytänyt puolison festareilta ja kertoi omansa löytyneen tarkalleen 25.7.1998. Saman kohtalon kokeneita löytyi useita kymmeniä. Siippa on löytynyt Pelimannista, siltatansseista, festariraveista, Motelli Marjaanasta tai muuten vain festareilta. Marjatta kertoi että hänellä ei ole festariperäistä puolisoa, mutta festarimuistona on pian 50 vuotta täyttävä tytär.

Leija oli ihaillut teininä nykyistä heilaansa Areenan bäkkärillä. ”Joku kesä olin jo päättänyt, että meen kertomaan sille, että se on hyvännäköönen (koska kuka nyt siitä ei ilahtuisi!). Hyydyin kuitenkin matkalle, koska se näytti bäkkärillä lättyjä paistaessaan niin kärttyiseltä. Tiet kohtas sitten myöhemmin. Nykyään tiedän, että se on sen peruslepoilme.”

Festaribussin tuoman Marjan rakkaus Kaustista ja kaustislaisia kohtaan oli syntynyt sinä vuonna, kun ”tuli Kaustisen puvut ja Irma ohjasi rapsodiaa”. Kun hänen ystävänsä esiintyi kavalkadissa, Marja kävi harjoituksissa ja oppi ulkoa kaikkien repliikit. ”Olen nyt asunut 40 vuotta Kaustisella ja edelleen viihdyn. Niin ja puolisoita on löytynyt kaksikin”, Marja kertoo.

Isto taas löysi puolisonsa mutkan kautta: ”Oltiin kaverin kanssa ekaa kertaa Kaustisella. Joka ilta kavuttiin Kalliopaville tansseihin. Otti julmetusti aivoon, kun jotain foxin hiihtämistä kummempaa ei osattu. Päätettiin, että syksyllä mennään tanssikouluun ja ensi kesänä näytetään närhen pesät! Tanssikoulu vaihtui kansantanssiseuraan, jossa tuli himmailtua seitsemisen vuotta, ja löytyi sieltä puolisokin.”

Minun Kaustinen -ryhmän kautta levisi myös koronakevään ensimmäinen puskasoitto pääsiäislauantaina. Mestaripelimanni Mauno Järvelä johti soittoa kotonaan Järvelässä, nuotit löytyivät etukäteen netistä, ja samalla kellonlyömällä alkoivat pelimannit ympäri maata soittamaan. Olisipa hauska tietää, montako soittajaa puskasoittoon osallistui – kommenteista päätellen satoja. Myös kiitollisia kuuntelijoita oli valtava joukko.

Tänä vuonna festivaalihenkeä ja -tunnelmaa onkin pidettävä yllä virtuaalisesti. Facebookin Minun Kaustinen -ryhmä on ensiapua Kaustis-ikävään. Toivotaan parasta tulevaisuudelta ja odotetaan seuraavaa kesää.

Muista aihetunnisteet #mykaustinen#minunkaustinen ja #mittkaustinen.  

 

Merja Lahti

juontaja ja juontajakoordinaattori

avustava viestintähenkilö

letunpaistajan kiireapulainen

kansantanssija emerita

 

Kevään merkit ja hetkessä elämisen taito

18/4/2020

Normaalitilanteessa festivaalijärjestelyt olisivat jo pitkällä ja koko viikon ohjelma alkaisi olla pala palalta viimeistelty sekä oman pään sisälle että fyysiseen muotoon toteutettavaan ohjelmarunkoon. Palavereita erilaisten käytännön järjestelyiden osalta pidettäisiin viikoittain, ja hyvän laatuinen stressi ja innostuneisuus hivelisi kaikkia aisteja. Pian alkaisivat tosi toimet, ja aika lentäisi kuin siivillä, kunnes heinäkuu olisi ohi.

Tänä keväänä kaikki on toisin.

Tänä keväänä huomaa miettivänsä asioita, joita ei jostain syystä ole päätynyt miettimään arjen soljuessa normaalisti. Ajatusketjut lähtevät liikkeelle oman työn merkityksestä ja vievät kulttuurin merkityksiin, ensin sosiaalisella tasolla mutta lopulta yksilötasolla, näin sosiaalisen eristyksen aikana.

Nyt kun kulttuuritapahtumia on jouduttu perumaan, on oma ajatukseni jokaisen kulttuurityötä tekevän merkittävyydestä saanut lopullisen vahvistuksensa. Kulttuuri ei ole ihmisen elämässä tarvehierarkian kautta tarkasteltuna ensimmäisenä – kaikki kunnia ja arvostus niille, jotka tällä hetkellä laittavat työssään oman terveytensä päivittäin muitten puolesta alttiiksi.

Kuitenkin ilman konsertteja, teatteria, taidetyöpajoja, tanssitapahtumia ja lukuisia muita laadukasta vapaa-aikaa tarjoavia kulttuurielämyksiä olisi maailma tylsä, yksitoikkoinen ja vailla sisältöä.

Huomio menee väistämättä myös kulttuurin taloudelliseen vaikuttavuuteen, joka on silminnähden merkittävä. Tässä tilanteessa huomaa ilman sen tarkempia laskelmiakin, millainen osa kaikkia taloudessa tarkasti mitattavien asioiden vyyhtiä kulttuuri on. Sen aineettomia vaikutuksia on verrattain vähäisen tutkimuksen vuoksi vaikeaa kokonaisuudessaan todentaa, mutta tällaisen tilanteen tullessa eteen myös numeraaliset ja konkreettiset vaikutukset tulevat kertaheitolla kaikkien näkyville.

Mielenkiintoista on myös se, miten tilanne voi muuttua odottavaksi niin yhtäkkiä, että uudenlaista henkistä olotilaa on oikein haettava pysähtymällä todella miettimään, mistä sen löytää. On asetuttava uuden äärelle ihan uudenlaisin odotuksin, avattava silmät, opittava katsomaan entistä laajemmalle ja samalla muistettava hengittää. Tällaisiin tilanteisiin on vaikea, lähes mahdoton valmistautua, joten on parasta organisoitua uudelleen, hyväksyä tilanne ja koettaa asettua hetken vietäväksi. Kun huomaa oman ajattelunsa pohjautuvan oman arjen suorittamiseen hienoisessa etukenossa, kestää tovin tajuta, että kärsimättömyyden olotila helpottuu, jos asettuu mieluummin hetkeen.

Festivaalit ovat ihmisten elämässä yhdessä olemisen muoto, eräänlainen kokoontumisajo iloisen kanssakäymisen pariin. Yhteiset musiikkielämykset, soitto-, laulu- ja tanssihetket luovat syviä muistojälkiä ja kantavat pitkälle ihmisten elämissä. On siis hyvä muistaa, että tällaisen yhteisen koettelemuksen jälkeen sosiaalinen elämä monine muotoineen tulee jatkumaan ja tuo tullessaan varmasti paljon uusiakin olemisen ja kulttuurista nauttimisen tapoja.

Tänäkin keväänä lumet sulavat, illat alkavat olla valoisampia, luonto alkaa vihertää ja pääskyset saapuvat. On hyvä muistaa hengittää, avata rauhassa silmät ja katsoa päivä kerrallaan, mitä tuleva eteen tuo.

Anne-Mari Hakamäki

Kirjoittaja on kevään merkkejä seuraileva ohjelmajohtaja, oman elämänsä keittiöfilosofi ja Alexander-tekniikkaa harjoittava perheenäiti.

Share