Tiedote 18.3.2015

48. Kaustisen kansanmusiikkijuhlien päiväkohtainen ohjelma on julkistettu kymmenien kiinnitysten myötä. Laadukkaan ja monipuolisen juhlaohjelman 6.-12.7. vietettäville juhlille takaavat 24 esiintymislavaa tuhansine esiintyjineen.

Vuoden 2015 kansanmusiikkijuhlien teemana on kansanlaulu, jota kuvaa Aleksis Kiveltä lainattu slogan Kiljukoon nyt kaikkein kaula! Laulua juhlilla kuullaankin monipuolisesti. Heikki Salon juontamalla Tekosyy-klubilla ovat mukana laulaja-lauluntekijät Pentti Rasinkangas, Matti Johannes Koivu ja Topi Saha sekä kirjailija Juha Itkonen. Lavalle marssitetaan Pieni kansanlaulu -hankkeen myötä suomalaisen hip-hopin johtohahmo Paleface sekä laulaja-lauluntekijät Johanna Försti, Aili Järvelä ja Topi Saha. Paleface hurmaa myös Näppäreiden solistina Mukulamatinea II -konsertissa. Kansanlaulun monia eri vivahteita tuovat esiin myös viime vuoden Konsta Jylhä -kilpailun vapaan sarjan voittaja Outi Pulkkinen, Emma-ehdokas Viitasen Piia, taiteen Suomi-palkinnon saanut Hilja Grönfors yhtyeineen ja naiskuoro Philomela. Rekilaulun kuningasta Erkki Rankaviitaa muistetaan juhlakonsertissa ja itäsuomalaista runolaulua edustaa lauluyhtye Suden aika. Konsta Jylhä -kilpailussa kilpaillaan folk-lauluin.

Kotimaista kärkeä kesän juhlilla edustavat myös rockin ja kansanrunouden välimaastossa seikkaileva Lauri Tähkä, Kimmo Pohjosen ja Ismo Alangon yhteistä musiikillista maisemaa avaava projekti Pohjonen Alanko, ikisuosikki Katri Helena, Tapio Rautavaaran 100-vuotisjuhlan kunniaksi levynkin julkaisseet Tallari & Anssi Känsälä sekä lavatanssitunnelman takaava Varjokuva.

Kansanmusiikin huippunimiä festivaaliviikolla suorastaan vilisee. Bluesia ja kansanmusiikkia vastustamattomasti yhdistelevä Juurakko, Linnan juhlissakin ihastuttanut Tuomas Logrén & Savuava Kirnu, haitarin armoitettu taitaja Antti Paalanen, jouhikkoartisti Pekko Käppi & yhtyeensä K.H.H.L. sekä trash-folk-kokoonpano Esko Järvelä Epic Male Band tarjoilevat lavan täydeltä nykykansanmusiikkia. Suomalaisen pelimanniviulismin lähettiläs Arto Järvelä juhlii 50-vuotisjuhlakonsertissaan ystäviensä kera, Leikarit juhlii nelikymppisiään ja Haka puolestaan viettää 10-vuotisjuhliaan. Freija esittää koskettavia kansanlauluja, Shava saa tanssijalat vipattamaan ja uusi tulokas Okra Playground fuusioi akustista ja sähköistä musiikkia. Kotimaiset ja kansainväliset voimat yhdistyvät spektaakkelissa, kun kaustislaisen viulunsoiton lippulaiva JPP ja ruotsalainen Väsen yhytetään yhteiseen konserttiin.

Kansainvälisen tuulahduksen juhlille tuovat lisäksi mm. mandoliinyhtye MANdolinMAN (BE), huippuviulismia tarjoileva Jaron Freeman-Fox and The Opposite of Everything (CA), tuvalaisen kurkkulauluperinteen huippuosaaja Huun-Huur-Tu (RU), hurja fuusiobändi Tribali (ML), suomalais-tanskalainen duo Mirja Klippel & Alex Jønsson (FI/DK), Trío Bordelestino (CL) sekä Baltic Crossing (FI/DK/UK). Ruotsalaista lauluosaamista tarjoaa Kongero (SE). Lisäksi juhlilla esittäytyvät folkloreryhmät Kiinasta, Sveitsistä, Vietnamista ja Venäjältä.

Vuoden 2015 Tanssin ja sirkuksen Maineteko -palkinnon saaneen Tanssiteatteri Rimpparemmin Mä ja Niko -esityksen myötä laadukkaan tanssiteatterin tarjoaminen lapsille ja perheille saa Kaustisella jatkoa. Ville Ojasen, Heidi Maria Paalasen, Petri Kauppisen ja Milla Korjan luoma tanssiteos Janne ja Aino – Balladi erään säveltäjän elämästä avaa raikkaalla tavalla Jean Sibeliuksen elämänkäänteitä. Kotimaisten kansantanssijoiden vyöry Kaustiselle jatkuu, kun yli kolmekymmentä kansantanssiryhmää saapuu niin perinteisine kuin uusine koreografioineen esiintymään. Maakuntateeman myötä Uusimaa on vahvasti esillä myös tanssissa ja Kaustisen omat Ottoset viettävät toimintansa 30-vuotisjuhlaa.

Pelimannit ja pelimannimusiikki muodostavat juhlien selkärangan, jota Kansanmusiikin ja kansantanssin edistämiskeskuksen vuositeeman Kaikki pelaa hengessä toteuttaa jälleen useampi tuhat pelimannia, tanssijaa ja laulajaa. Vuoden yhtye Orivesi All Stars näyttää esimerkkiä mielekkään musisoinnin harjoittamiseen. Maakuntateeman myötä juhlilla esittäytyy Uusimaa omassa kavalkadissaan. Suomenruotsalaisten oma kokonaisuus kootaan Lilla Spelmanstämman -otsikon alle. Kaustislaista osaamista puolestaan nähdään ja kuullaan mm. Salonkylän Sibeliuksen eli Viljami Niittykosken 120-vuotispäivän kunniaksi juhlakonsertissa, kaustislaisen kavalkadin pyörteissä, Kreeta Haapasalon elämästä kertovassa Meirän Kreeta -kansannäytelmässä sekä Kaustisen orkesterin konsertissa, jota saapuu johtamaan Janne Nisonen.

Viikon aikana nähdään myös toinen toistaan mielenkiintoisempia lastenesityksiä niin Tradilintujen isännöimällä Lastenteltalla kuin ympäri festivaalialuettakin. Perinteisten Mukulamatineoiden lisäksi lavalle nousevat hulvaton brittiyhtye The New Rope String Band, Tallari & Tuomo Rannankari hyvätapaisine lauluineen, palkittu koko perheen yhtye Freija, Hyvän Trion Ensiapulaukku, pitkän linjan lastenmusiikkimies Pentti Rasinkangas sekä televisiostakin tutut Mimmit. Lasten Kaustinen -ohjelmakokonaisuus sisältää runsaasti toiminnallista puuhaa perheen junioreille, muun muassa laulua, soittoa, poniratsastusta, leikkiä, tanssia, askartelua, työpajoja, muskareita ja vauvasirkusta.

Showcase-sarjassa ihastuttavat kitarataitelija J-P Piirainen, 10-vuotias nykykansanmusiikkiyhtye Kopla sekä ruotsalainen pop- ja jazzvaikutteista ammentava Jaerv.

Pelimannilavat soivat aamusta yöhön ja pelimannien kirjo on laaja. Tilaa annetaan sekä perinteille että nykytulkinnoille. Juhlille odotetaan jälleen yli kolmeatuhatta pelimannia, tanssijaa ja laulajaa. Juhlilla on tänäkin kesänä valtavasti osallistumismahdollisuuksia yleisölle: Jameja, tanssi-, soitto- ja laulutyöpajoja, yhteislaulua ja yleisötansseja on joka päivä. Tekemistä riittää myös perheen pienimmille.

Lopussa päiväkohtaisia poimintoja esiintyjistä.

Lisätiedot:
Ohjelmatuottaja Anne-Mari Hakamäki
anne-mari.hakamaki(a)kaustinen.net, 040 3582 446

PÄIVÄKOHTAINEN OHJELMA: POIMINTOJA

MAANANTAI 6.7. Kaustislainen alotus, Suuri avajaiskonsertti, Kaustisen orkesteri joht. Janne Nisonen, Trío Bordelestino (CL), Outi Pulkkinen, Jussi Asu, T for Three, Konsta Jylhä -kilpailun alkukarsinta, Jylhän Pelimannit, Tekosyyklubi: Heikki Salo, Pentti Rasinkangas, Matti Johannes Koivu, Juha Itkonen ja Topi Saha, Mirja Klippel & Alex Jønsson (FI/DK), Väsen (SE), Kuusto, Folkloreryhmä Vietnamista (VN)

TIISTAI 7.7. Mukulamatinea I: Ottoset, Mukulamatinea II: Näppärit, ISOn tanhuujat, The New Rope String Band (UK), Köyhäjoen pelimannit, Juha Itkonen, Matti Johannes Koivu, Väsen (SE) & JPP yhteiskonsertissa, Kopla, Outi Pulkkinen, Duo Timo Rautiainen & Ville Ojanen, Paleface, Anna Morottaja, Freija, Konsta Jylhä -kIlpailun finaali, Meirän Kreeta (I näytös), Lempäälän Helkanuoret

KESKIVIIKKO 8.7. Pieni Kansanlaulu: Paleface, Johanna Försti, Topi Saha, Timo Rautiainen ja Aili Järvelä, Tanssiteatteri Rimpparemmi: Mä ja Niko, Floating Sofa Quartet (FI/SE/DK), Windalan pelimannit, MANdolinMan (BE), Suden aika, Maarit Nikulan muistokonsertti, Nikulan pelimannit, Hääkuoro, Vanhanpiian Pojat, Lilla Spelmanstämman, Rentukat, Simunan sakki, Jannen ja Ainon balladi, J-P Piirainen – Nordic Guitar Music, Antti Paalanen, Timo Alakotila ja Senni Valtonen, Pia Raskin laulutupa

TORSTAI 9.7. Kaustislainen kavalkadi (I näytös), Vuoden Yhtye Orivesi All Stars, Mestariparaati, Tallari vieraanaan Johanna Försti, Ottoset, Huun-Huur-Tu (RU), Eilan ja Eskon kupletit, Lauri Tähkä, Emilia Lajunen & Kare Eskola, Tallari & Tuomo Rannankari, Leikarit, Philomela, Pekko Käppi & K.H.H.L., Yökatrilli, Äijäkanteleet, Esko Järvelä Epic Male Band, Kaustisen mieslaulajat, Vetelin mieskuoro, JPP, Tuomas Logrén & Savuava Kirnu, Ajaton lauluklubi

PERJANTAI 10.7. Jaron Freeman-Fox and The Opposite of Every thing (CA), Arto Järvelä, Kärri, Katrilli, Varjokuva, Erkki Rankaviidan muistokonsertti, Iso Ilo, Haka, Hilja Grönfors Trio, Upea Uusimaa -kavalkadi: Uusimaa kuninkaantiellä, Kongero (SE), Pentti Rasinkangas, Meirän Kreeta (II näytös), Maija Kauhanen, Okra Playground, Pohjonen Alanko, Kaustisen laulukirjan laulut, Wasel and the Weasels, Varjokatrilli

LAUANTAI 11.7. Jaerv (SE), Viljami Niittykosken 120-vuotisjuhlakonsertti, Baltic Crossing (FI/DK/UK), Mimmit, Airin Spelarit, Shava, Katri Helena, Mondon päätöskaaos, Luunappi, Kaustislainen kavalkadi (II näytös), Duo Hurme & Amanuenssi, Tribali (MT), Jouheva, Alice Aloof, Juurakko, Keskipohjalainen paraati: Viskurit, Ostrobothnian Folk Orchestra, Kaustisen pelimannit ja Purpuridansarna

SUNNUNTAI 12.7. Aamiaissoitto Festivaaliravintolassa, sanajumalanpalvelus Kaustisen kirkossa, kaustislainen kirkkosoitto Kreetan puistossa

LISÄKSI Mestaripelimannit soittavat joka päivä (ma-la), Muistojen Kaustinen ja Kaustisen tunti: Kaustislaista kansanmusiikkia ja tarinointia (ti-la), Kaustinen käy kylään: Musiikkia mm. kaupoissa, huoltoasemilla ja kunnan palvelukodeissa (ti-la).